TAMMERKOSKEA LASKEMASSA

Timo Vuorikoski

1.
Realismin tradition ja kunniallisten käsityöläiskäytäntöjen mukaisesti tamperelaiset kuvataiteilijat ovat maalanneet Tammerkoskea veden ääreltä sellaisena, kuin koski näkyy niistä kohdin, mihin maalaustelineen on voinut pystyttää. Toistuvasti kosken vesi seisoo tai soljuu verkkaisesti etualalla olevassa suvannossa. Taustalla kohoavat taivasta vasten tehtaiden muurit ja savupiiput kuvapinnan suuntaisena siluettimaisena nauhana. Kaikkien tuntemia kuvaesimerkkejä ovat Allan Salon "Mältinranta" (1934) ja "Talvista kaupunkia" (1936), Tauno Hämerannan "Tammerkoski aamuhämärissä" (1947) ja Erik Enrothin "Voimalaitos" (1947) ja "Talvinen tehdas" (1948), Lennu Juvelan "Laukontori" (1947), "Tammerkosken tehtaita" (1965) ja "Koskenniska" (1962).

2.
Kun tarkastelee vuosilta 1863 ja 1866 olevia varhaisia Tamperetta esittäviä valokuvia, jotka on otettu Sorinahteen korkealta kalliolta, katsoja ei ensimmäiseksi tule ajatelleeksi, että matalien puurakennusten keskellä virtaa koski. Vasta kun nousi katsomaan maisemaa Vanhankirkon tapulista, kuten 1860-luvulta säilyneessä erinomaisen kiehtovassa valokuvassa, Tammerkosken keskiputous avautui silmien eteen. Harvalla kuitenkin oli mahdollisuus katsella Tammerkoskea tästä näkökulmasta.

3.
Kun tehtaiden ja voimaloiden määrä kasvoi ja rakennukset nousivat yhä korkeammiksi, entistä vaikeammaksi tuli saada kokonaiskuvaa itse koskesta. Se avautui katsojalle yhä harvemmista kohdin silloilta ja suvantojen reunoilta. Koski rupesi olemaan sama kuin sen varrella olevat tehtaat, taiteiljoiden koskimaisemista tuli tehdasmaisemia.

4.
Vuonna 1943 valmistui Suomen Pankin uusi talo. Ylimpään kerrokseen tuli Ravintola Hämeensilta. Tampereelle siis syntyi julkinen tila, jonka ikkunoista kuka tahansa saattoi ihailla Tammerkosken keskijuoksua Sähkölaitoksen suuntaan ja edelleen Satakunnan sillalle saakka. Syntyi Tampereen kansallismaisema. Ilmansuunta on suunnilleen sama, joka aikanaan oli vanhoissa Sorinahteelta otetuissa valokuvissa.

5.
Gabriel Engberg maalasi vuonna 1946 tilaustyönä suurikokoisen "Tammerkosken tehtaita"-teoksen. Kyseessä on näkymä Tampereesta juuri sellaisena, kuin se avautuu Ravintola Hämeensillan ikkunasta. Keskellä kuvaa kuohuu valkoinen Sähkölaitoksen pato. Edessä huojuvat Koskipuiston puiden latvat. Silmä kantaa pitkälle, mutta edelleen katse törmää Finlaysonin rakennusmassojen raskaisiin varjoihin. Ja koski uppoaa voimalaitoksen taakse näkymättömiin. Ei sellaista voi maalata, mitä ei omin silmin näe.

6.
Vuonna 1971 valmistui Näsinneula. Vaikka wikipedian mukaan tornista näkyykin naapurikuntiin saakka, Tammerkoskea ei Näsinneulasta näe. Vain ilmavalokuvat kertovat, kuinka koski on kaivanut mutkittelevan uransa tehtaiden sokkeloihin.

7.
Muutin Helsingistä Tampereelle joulukuussa 1978. Seuraavina vuosina istuin monena aamuna Mältinrannassa, Ratinassa ja Koskipuistossa opiskelemassa Tampellaa, Finlaysonia ja Frenckelliä. Selkäni takana tunsin Allan Salon, Reino Viirilän, Tauno Nummen ja Erik Enrothin hengityksen ja heidän eeppisten maisemiensa raskaan poljennon tehtaiden ja voimaloitten jytinään sekoittuneena. Väinö Linna asteli edelleen kädet selän takana pitkin Satakunnankatua. Helsingin modernismin kasvattina katselin kaihoten Tammerkosken vuoden 1899 suuresta tulvasta otettuja valokuvia. Jospa joskus näkisin kosken kaikessa machoudessaan. Seisoin ihmetellen Tampellan tehtaiden purkutyömaan raunioissa lopullista romahtamista odottavien holvirivistöjen alla, kevätaamuna, lätäköiden välissä, kengät savessa ja pyöreitä kiviä potkiskellen, maisemassa, joka oli suoraan Piranesin vankilasta tai Leonardon piirustuksista, joissa tukevat kivimuurit sortuvat veden voimasta.

8.
Kaikki muuttui vuonna 1986.

9.
Sen jälkeen olen monen aamuhetken auringonnousussa ja illansuun pitkissä varjoissa, talven valkoisessa huurussa ja kesän huojuvassa tuulessa katsellut Hotelli Ilveksen 15. kerroksen kulmaikkunasta, omilla silmilläni, kuinka valo kiertää tiiliseinästä toiseen ja keskellä virtaa koski, valkoisena ja sinisenä, välillä varjossa mustana, Näsijärven horisontista siltojen ali yläpadolle, hetkeksi kadoten ja sitten taas Tampellan ja Finlaysonin väliin, siksakkina Konsulinsaaren ryteikön ohi Finlaysonin värjäämön käsittämättömässä perspektiiviharhassa, alitse Satakunnan sillan, viivähtäen Sähkölaitoksen padon takana synkissä pyörteissä, sieltä yli vihreän patorummun, loristen valkoiseen kuohuun, joka kuplien etenee Hämeensillan alle ja mustana Alarannan uuteen kierrätykseen, Takon höyryt valkoisina pilvenhattaroina poikki näkymän, jalkojen alla alhaalla Veikko Sinisalon äänellä Näsijärvi työntämässä ja Pyhäjärvi vetämässä.

10.
Kunnes enää ei tarvinnut kiivetä hotellin latvaan. Tammerkosken mutkat olivat pysyvinä reitteinä aivojen poimuissa. Realistinen maisema heitti voltin, loi nahkansa, vääntyi rytisten ja loiskahdellen pystyyn Rooman Tivolin kaskadeina. Joona heitettiin valaskalan kitaan Nooan arkista. Veden kalvaman rotkon vasen ja oikea seinämä kiertyivät vuorotellen varjoon pitkin päivää, perspektiivi vääntyi solmuun kulloistenkin tunnelmien mukaan. Keltaista, punaista ja vihreää, helähtävää ilkeää violettia. Yhä uudelleen, vesiä ja torneja, tehtaan seiniä, vilistäviä ikkunoita, kohisevia ryöpsähdyksiä ja Rosson puita, pehmeitä sensuelleja kaaria savupiippujen juuressa.

11.
Vuodelta 1679 oleva kiinalainen maisemamaalauksen ohjekirja Chien Tzu Yuan Hua Chuan sanoo: "Maalattaessa vesiputousta kuva tulee toteuttaa niin, että vaikka näkymässä onkin keskeytyksiä, itse veden juoksu ei pysähdy."